Päivitystä..

Pistin blogin ilmettä vähän uusiksi kun on tässä kaikenlaista muutakin "mennyt uusiksi" noin puolen vuoden sisään.

No, kaikkihan alkoi tuossa vuosi sitten syksyllä kun pistettiin talo myyntiin. Näyttöjä oli harvase viikonloppu ja puunattiin ja putsattiin paikat kuntoon ja kun koitti sunnuntai, pakattiin koirat ja ihmiset autoon ja lähdettiin ajelulle. Kieltämättä se teki hyvää ainakin Keiralle, jolla oli pentuna lievä kammo autoilua kohtaan. Siitä päästiin ainakin eroon.
Onneksi, siis onneksi, koitti huhtikuu ja talollemme löytyi sopivat ostajat. Eli nykyiset uudet, kivat naapurimme! Koitti pakkaamisen aika. Huh sitä hommaa. Siirettiin leikkimökki, koirankopit, purettiin koiratarhausta ja pakattiin tietty kaikki muukin maallinen omaisuus mitä oltiin melkein kahdeksan vuoden aikana kasattu. Onneksi oli pari viikkoa aikaa kauppojen teosta muuttoon. Kyllä, PARI VIIKKOA. Olihan tuossa onneksi apujoukkoja mukavasti.
Muuttohan on tietysti sellaista että se pakkaaminen on vasta eka osuus. Uudessa kodissa täytyy sitten tehdä kaikki uudestaan. Kuten esim rakentaa neljälle koiralle tarhat ym aitaukset. Onneksi muuttomatka oli lyhyt, vanhan kodin naapuriin :)
Plaah, päästiin siis juuri vapun nurkilla muuttamaan lopullisesti ja hetken hengähdystauko siinä saatiin ennen kuin Nemoa alkoi jalka vaivata. Sillähän reilu vuosi sitten toukokuussa repesi toisesta takajalasta ristiside. Silloin käytiin lääkärillä, tutkittiin, kuvattiin ja päädyttiin ns konservatiiviseen hoitoon eli leikkaus olisi pitänyt tehdä jos jalka olisi "haluttu" saada kuntoon. Siinä kohtaa kuitenkin järki sanoi ettei kannata tehdä noin parin tonnin leikkausta 7v amerikanakitalle kun ennuste on yleensä se että toinen puoli alkaa vaivata noin vuoden sisään. Ja Nemon luonne huomioon ottaen ei toipuminen isosta leikkauksesta olisi ollut helpooa, vaan jopa mahdotonta..?

Parin viikon huilitauko, kipulääkekuuri ja pistokset auttoivatkin ja herra oli entisellään. Vuosi vierähti mukavasti eteenpäin ilman suurempia vaivoja. Kunnes siis toukokuussa TOINEN puoli alkoi vaivata. Linkkaamista, turvonnut patti kintereen kohdalla, surkastuneet lihakset jaloissa sekä selvästi muuttuneet liikeradat havaittavissa. Lisäksi aloin huomata kuinka jalka kääntyi oudosti esim silloin kun nemo hyppäsi porttia vasten seisomaan takajaloilleen. Eihän tämä kaikki yhdessä yössä tapahtunut mutta lopputulema oli se että syötiin kipulääkettä joka päivä maksimiannos ja yli ja silti koira oli niin kipeä että eläinlääkärin suosituksesta päätettiin laskea Nemo tuskistaan.

Hautajaisia vietettiin, itkettiin ja surtiin. Olin jotenkin tässä vuosien saatossa "manannut" että vielä tässä käy niin että Nemo lähtee ennen Ritaa. Rita se jaksaa..
Pari viikkoa eteenpäin ja uutta monttua kaivettiin. Ei jaksanut Rita, ei.
Sillä alkoi pikkuhiljaa vaivat lisäntyä. Horjuilua, kaatuilua, huonovointisuutta, ruokahaluttomuutta, pissan karkailua. Olihan se näin jälkikäteen kuvista katottuna ihan kauhean laihakin. Ja selkä kyttyrällä kulki. Jo vuosia sitten eläinlääkärissä todettiin välilevytyrä. Kipulääkkeitä syötiin lähes päivittäin jo pitkät ajat. Jalat oli todella jäykät. Hmm.. parit viimeset viikot oli enemmän tuota kaatuilua ja viimesenä iltana sille tuli halvausoireita etupäähään. Se oli lopullinen päätös edessä. Ihan kamalaa. Ei voi muuta sanoa. No, siellä ne nyt pötköttää takapihalla viereisissä haudoissa. Parhaat kaverit. Siirrettiin Fiia-kissan ristikin vanhasta kodista samaan paikkaan.
Isla viime viikolla kysyi "Mitähän Rita ja Nemo tekee siellä koirien taivaassa?" ja samaan hengenvetoon oli huolissaan mitähän talvella tehdään kun ei ole Rita leikkimässä lumikasalla. Mitäs tuohon sitten osaa vastata. Onneksi Keira on meillä ottanut Ritan "hömelön koiran viran" aika hyvin omiin nimiinsä.
Mutta näin. Kyllä tässä edelleen tippa linssissä miettii noita koiria. Oli ne vaan melkosia ja yli 11v Ritan kanssa oli pitkä aika. Tietty vaihe elämästä päättyi tuohon kevääseen.
Tosiasia on kuitenkin se, että elämä kahden koiran kanssa on puolet helpompaa kuin elämä neljän koiran kanssa, joista kaksi on isoja. Eli ihan heti ei olla lisää koiria hankkimassa.
Ehkä vielä joskus, kun muksut kasvaa ja riittää taas aikaa enemmän itselle/omalle puuhastelulle, meille muuttaa amerikanakita narttu tai kenties saksanpaimenkoira. Oli ne vaan molemmat niin upeita koiria! Ei helppoja, mutta ei tässä mitään kultaisianoutajia olla haluttukaan.

Tällä hetkellä siis jatketaan puuhia kahden shiban kanssa. Keira täyttää pian 1v. Se on niin mainio tapaus. Ei voi mitään, niin hupsu koira. Jos pitäisi luonteen perusteella kertoa rotu niin en osaisi sanoa. Ehkä sille tosiaan tuli Ritan perintönä joku hullu, vinksahtanut luonteenpiirre :) se on niin vilkas. Aivan eri maata Dakon kanssa. Mutta upea koira. Tällä hetkellä vielä täysin karvaton pentukarvan lähdön jäljiltä. Pistän alle pari kuvaa kesältä. Toisia juoksuja odotellaan alkaviksi syksyllä ja talvella olisi ehkä tarkoitus teettää terveystutkimuksia.
Dako. Silli. Se on kumma että Dako on tervetullut kaikille tutuille/sukulaisille yökylään ja hoitoon mutta Keiraa ei oo kyselty. :) Dako on niin mainio, rauhallinen, kiltti, hiljainen. Kaunis. Täydellinen hoitokoira siis. Toisin kuin tuo villielukka Keira.
Dako oli tuossa keväällä todella hoikassa kunnossa kun karvat lähti perusteellisesti. Mutta vanha kunnon pulska Dako teki paluun karvan kasvettua takasin.

Näyttelykoulutuksissa on käyty. Muuten eletty ihan perusarkea koirien kanssa. Yritetty kerärä voimia takas tän kaiken touhotuksen jälkeen.

Tässä tiivistetty kertomus asiasta. Paljon enemmänkin ois kerrottavaa mutta täytyy ehtiä nukkumaan..

Elämä jatkuu. Muistona seinällä suurennettu kuva Ritasta ja Nemosta.