Kohta on jo kesä lopuillaan ja onpa se mennytkin nopeasti! Ei ole edes ehtinyt päivityksiä tekemään kun on vaan höseltänyt kaikenlaista ja kaiken aikaa :D
No, pihalla siis puuhaa tuntuu aina riittävän ja tänä kesänä lisää harmia on aiheuttanut maankaivaukset vesiputken löytämiseksi. Yllättäen se putki sitten sijaitseekin juuri yhden kukkapenkin kohdalla :S
Sitten tietysti pakolliset, jokakesäiset maalauskuviot jossain päin ranchia :) ja sisätiloissa yksi huone on ollut avattuna maata myöten..
Siinä sivussa on koirat ja lapsi hoituneet ja onpa meillä asustanut pihassa kissa pesueineenkin ja edelleenkin emokisu tuntuu viihtyvän meillä paremmin kuin kotonaan..Tuntuuhan tuo hiiriä ainakin saavan hyvää vauhtia kiinni!
Kuumaa on piisannut ja koirat on olleet lähinnä varjossa, sitten illan tullen alkaa leikkiminen ja juoksu! Dako on välillä tarhassa ollessaan kaivellut pieniä poteroita hiekkaan viilennystä etsiessään ja onpa Rita ja Nemo uimassakin ehtineet käydä. Dakoa on vaan kasteltu välillä kun ei se tykkää uida :)
Yritin yhtenä päivänä kuvia ottaa - huonolla menestyksellä. Ainoastaan Rita oli virkeällä tuulella. Nemo yritti kuumuudesta johtuen paeta kameraa koko ajan, eikä muka edes jaksanut seisoa hetkeä paikallaan kun pyysin!
Koko kesä on vältytty hotspoteilta - jihuu!! Varmaan eka kesä ikinä!
Punkkejakin on ollut noin yksi alkukesästä...
Mutta tässä tulee muutama kuva jonka sain otettua.
Syksyllä on Nemolla sitten luonnetesti, toivottavasti saan kuitenkin aikaisiksi päivityksiä tänne ennen sitä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti